sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Kiireinen viikonloppu

Perjantain 2-viikkois synttäreiden jälkeen on tapahtunut paljon asioita. Kynnet on leikattu, ensimmäinen matolääke on nautittu ja koko pentusakki äiteineen muutti tupaan. Juno ei ole enää hirmuisen tarkka pennun kurkistelijoista, mutta sen tarkemmin muilla koirilla ei vielä ole asiaa tutustua pienokaisiin. Pennut muksahtelivat toistuvasti laatikosta pois ja Juno parkakin oli välillä helisemässä kimppuun mönkivistä imijöistä, tosin ne yleensä tulivat yksi kerrallaan nälkäistä ääntä pitäen.

Kuviakin oli tarkoitus tähän heti päivittää, mutta tekniikka oli asiasta erimieltä, laitan niitä hieman myöhemmin.

perjantai 31. maaliskuuta 2017

2 viikkoa täynnä

Tänään vietetään 2-viikkois synttäreitä, tosin ihan arkisissa merkeissä eli ei kakkuja eikä serpentiinejä  🎂 🎈 🎁, mutta tissiä ja nukkumista 💖

Pennuilla on kaikilla auenneet silmät tällä viikolla ja nyt selvästi jo reagoivat valoon 🌞🌛

Pennut ovat terveen vilkkaita, melko äänekkään vaativia ja liikkuvaisia. Pentulaatikon kynnystä korotettiin, kun pienet tippuivat lattialle eivätkä tietenkään päässeet itse takaisin. Ihan pian pennut on siirrettävä tuvan aitaukseen, kun menohaluja on ja pissallekin haluavat jo nukkumapaikastaan pois 😊

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Video

Nyt pennut ovat 5 päivää vanhoja ja vuorokaudet edelleen kuluvat nukkuen ja syöden. Juno-äiti edelleen huolehtii hyvin kaikista pentujen tarpeista. Pennut kyllä jo osaavat kutsua äänekkäästi äitiä paikalle ja usein kasvattajakin saapuu apujoukoissa.

Pieni näyte pentujen ruokailupuuhasta.


maanantai 20. maaliskuuta 2017

Terhakkoja pentuja

Pennut ja Juno voivat edelleen hyvin.
Kokeeksi video pennuista sillä aikaa, kun Juno piipahti pihalla.


lauantai 18. maaliskuuta 2017

Pennut syntyivät

Pennut syntyivät eilen illalla, hiukan arvioitua aikaisemmin, mutta se on ihan tavallista, kun on isohko pentue ja ensikertalainen narttu. Pentuja syntyi 8, joista 5 narttua ja 3 urosta.

Kaikki pennut ovat mustia, niin kuin ennakkoon arveltiinkin.

Muutama kuva onnellisista.

Juno on tarkka ja tarmokas äiti

Kolme korvaa

Ahneet imijät

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Juno muuttaa Kaarinaan

Noin viikkoa ennen laskettua synnytyshetkeä Junon on aika muuttaa Majakkasaareen. Junon isäntä oli niin ystävällinen, että ajoi Junon Kristiinankaupunkiin, josta Juno jatkoi matkaansa Kaarinaan. Välimatka Kokkola-Kaarina on sen verran pitkä, ettei sitä työpäivän jälkeen ja talvikeleillä oikein jaksa edestakaisin yhdellä kerralla ajaa, mutta näin se sujui oikein hienosti.

Juno esittelee masuaan vielä kotona ollessaan

perjantai 17. helmikuuta 2017

Uutisia pentu ultrasta

Juno kävi ultrassa ja on tiine. Hienoa, että kaikkien vaivannäkö on tuottanut tulosta ja meille tulee pentuja. Ultrassa näkyi vain 2 alkiota eli odotettavissa on pieni pentue. Nyt vaan peukut pystyssä, että loppu tiineys menee ongelmitta,